Tätäkö on ainutkertainen?

28. maaliskuuta 2017

Onko VAKAVA niin vakava?

Tasan vuosi sitten, kun sain VAKAVA-materiaalin kätösiini, en tiennyt mitä sillä tehdä. Tekstiä, lähdeviittauksia, mörkötaulukoita.  Yritin koluta nettiä ja turhauduin. Tasan vuosi sitten, ensimmäisenä iltana materiaalin ilmestymisestä itkin äidin olkapäätä vasten. Olin varma, ettei mistään tule mitään. Kirosin unelmiani. Tämä kaikki päättyi siihen, että itkin autossa pienet onnenkyyneleet heinäkuun ensimmäinen päivä ja nyt opiskelen unelma-alaani.

Nyt tahdon auttaa teitä, jotka nyyhkytätte paniikkianne (tai vaikka ette vielä nyykyttäisikään), ja tahdon sanoa, ettei ole syytä huoleen. Lähdin samasta pisteestä ja onnistuin saamaan unelmieni koulupaikan jo ensimmäisellä hakukerralla. Heti kirjoitusten jälkeen.

VAKAVA-KOKEESTA
  • = VAltakunnallinen KAsvatustieteiden VAlintakoe eli VAKAVA. Tämän kokeen kautta siis opiskelemaan Suomen opettajankoulutuslaitoksiin, varhaiskasvatusta ja kasvatustiedettä.
  • Koe perustuu yleensä noin kuuteen artikkeliin, jotka yleensä käsittelevät kutakuinkin samaa teemaa. Artikkelit ovat noin 30 sivua pitkiä. Eli yhteensä alle 200 sivua luettavaa. 
  • Kokeen kokonaispistemäärä on noin 170-190 pistettä vuodesta riippuen, josta tulisi saada oikein useimmissa hakukohteissa noin 55-65%. Tehtäviä kokeessa on suurin piirtein 60, jotka ovat usein moniosaisia (eli pisteitä per tehtävä voi tulla useampikin)
  • Kysymykset voivat olla: tosi/epätosi-väittämiä, abcd-monivalintaa tai esimerkiksi henkilön ja teorian yhdistämistehtäviä. Raksiruutuun tekniikalla siis koko koe, ei esseitä.
  • Oikeasta vastauksesta saa yleensä yhden pisteen (voi saada kaksikin), väärästä lähtee miinuspisteitä ja toisinaan vastaamatta jättämisestä saa joko miinusta tai pysyy nollana. Kannattaa siis opetella taktikoimaan milloin ottaa riskin ja vastaa ja millon ei. (Kielien YO-kokeiden arpominen ei siis enää VAKAVAssa käy, tai ainakaan ei ole kannattavaa miinuspisteiden takia, ellette ole mestareita lottoamaan) 
  • Kokeeseen kaksi tuntia aikaa, lukihäiriötodistuksella saa puoli tuntia arvokasta työaikaa lisää.
  • Kokeessa vastataan erilliselle vastauslomakkeelle, jonka logiikkaan kannattaa tutustua ennen kokeeseen menoa. Ilmeisesti lomake on tänä vuonna uusi, joten vinkkejä siihen en osaa sanoa muuta, kuin että pähyilkää VAKAVAn kotisivuja, jospa sinne jotain tietoa tästä tulisi.
  • Monissa tehtävissä sovelletaan eri artikkelien sisältöä ja niiden välisiä yhteyksiä. Ei siis kannata opiskella artikkeleja toisistaan erillisinä vaan löytää yhteeviä käsitteitä ja ajatuksia. 
  • Toisinaan kysymyksissä voidaan takertua pikkuseikkoihin. Suurin osa vai kaikki? Aina vai yleensä? Materiaalia on siis oikeasti luettava tarkkaan, jotta kokeessa voi menestyä.

OPISKELUTAKTIIKAT

Lukusuunnitelma. Tee se, edes alkeellinen sellainen. Ota ensin viikkotavoitteet ja aina ennen viikkoa pilko tavoitteet (ja edellisen viikon rästit) päiviin. Päivä kerralla yritä toimia suunnitelman mukaan. Jos ja kun se menee päin päivänkakkaraa, jatka siitä, mihin viimeksi jäit. Säännöt on tehty rikottaviksi, mutta niin myös lukusuunnitelmat sössittäviksi. Tämä auttaa sinua saamaan kuitenkin kokonaiskuvan siitä, mitä tulet viikkojen ja päivien aikana tekemään. 

Tiivistä. Tämän koin viisaaksi tehdä lukemisen alkuvaiheessa oikeastaan jopa ennen perinteisiä muistiinpanoja. Tiivistin yhden kappaleen sanoman yleensä yhteen riviin. Tämä auttoi ymmärtämään pääpointit eikä tuhautumisaste ollut niin suuri, kun kaikkea ei pitänyt vielä osata tai ymmärtää. Tässä joutuu pakostakin ajattelemaan pääasiaa ja miten sen tiivistäisi.

Älä alleviivaa. Minä tein sen ja jälkeenpäin olen syvästi katunut. VAKAVA-aineisossa jokainen lause on tärkeä, vaikka sieltä miten tahtoisi alleviivata kunkin kappaleen ydinvirkkeet. Kun luin alleviivattua tekstiä, luotin liikaa siihen, että alleviivatuissa on olellisin asia. VAKAVAssa kaikki on olellista. Harjoitustehtäviä tehdessä huomasin, etten ollut lukenut muita asioita yhtään niin tarkasti kuin alleviivattuja.

Käytä värikoodeja ja värejä havainnollistamaan. Yliviivasin henkilöt pinkillä, käsitteet sinisellä ja tilastotiedot keltaisella. Näin pystyin selatessa löytämään kunkin henkilön ajatuksen ja käsitteen selityksen helposti. Lisäksi tulostin ylimääräiset sivut taulukoita, joihin havainnollistin leipätekstiä eri värein. Näin oli helppo huomata yhdellä vilkaisulla mitä arvoja verrattiin keskenään ja mitkä olellisia osata. Valokuvamuistilla värien sijainnit ja merkitykset jäivät päähän, ja kokeessa oli helppoa kaivaa muistista tarvittava taulukko.

Kuvita artikkeleja. Minulla toimi, kaikilla välttämättä ei. Olihan siinä tietysti haastetta, mutta kun miettii, miten jonkin ilmiön piirtää, sen käsittelee samalla syväsuuntautuneesti, vaikka toteutus ei olisikaan kummoinenkaan. Kokeessa oli helppo palauttaa kuvat mieleen, jolloin muistin myös kyseisen asian. Vain sinun täytyy ymmärtää piirroksesi!

Teorioiden ja henkilöiden akateeminen muistipeli. Enää ei siis keskitytyä sijaintien muistamiseen, vaan kirjoita kartongin palan toiselle puolelle esimerkiksi henkilön nimi tai teoria ja toiselle puolelle hänen henkilön ajatukset tai teorian merkitys. Sitten nostat kortin kerrallaan pakasta ja yrität selittää siinä vaadittavan asian (teoria, ajatus) ja voit heti tarkistaa miten meni. 

Testaa omaa osaamistasi. Tenttaa itse itseäsi tai laita kaveri tenttaamaan. Yritä irroittaa asia kontekstistä (esimerkiksi käsite) ja katso, muistatko sitä ilman sitä. Kokeessa kaikki on irroitettu opitusta ympäristöstä, joten siihen kannattaa etukäteen varautua.

Kokoa jokaisesta artikkelista lunttilappu, jota et kuitenkaan ota mukaan kokeeseen! Kun on rajattu alue käytössä (esimerkiksi A4), siihen tulee kirjoittaneeksi vain vaikeimmat asiat. Muistiinpanoihin eksyy kummasti vain pääkohdat (ainakin minulla), ja kun VAKAVAssa suuri paino on kokonaisuuden ymmärryksen jälkeen yksityiskohtien hallinnalla. Tähän kannattaa tarttua vasta sitten, kun artikkelia on ehtinyt pureskella jo pienen tovin. Kannattaa varata aikaa, ja hermoja, sillä kaikki ne yksityiskohtaisemmat kohdat eivät ole yksiselitteisiä, jotka ymmärtää ensimmäisellä lukemalla.

Tapetoi huone uudelleen. Teippailin taulukoita ja post-it -lappuja ympäriinsä, ja vessan ovi oli ehkä oivallisin paikka vaikealle taulukolle! Ainakin minulle, valokuvamuistiselle, taulukoiden näkeminen aina silloin tällöin tehosti oppimista. Tee itsellesi kysymyksiä posti it-lapuille ja liimaile niitä ympäriinsä ja kun törmäät lappuun myöhemmin, vastaa kysymykseen. (Nykyinen opiskelijatoverini kertoi tapetoineensa huoneen syillä, miksi haluaa saada opiskelupaikan ja sai tätä kautta motivaatita tarttua kirjaan yhä uudestaaan. Ei siis liian masentavia taulukoita kaikkialle, vaan myös uskoa omaan tekemiseen!)

Luovat opiskelukikat. Mikä ikinä on tapasi oppia, puuhaa sen äärellä. Miinustakaa iästänne X vuotta ja päästäkää mielikuvitus laukkaamaan. Mitä tyhmempi idea, sitä paremmin se jää mieleen. 

Puhupuhupuhupuhu. Pidimme kahden ystävän kanssa vertaistukiryhmää ja puimme artikkeleita muutamaan otteeseen läpi yhdessä. Äänitin myös omaa puhettani, jossa selitin jonkin asian itselleni. Vaikka omaa ääntä ei ole kovin mukava kuunnella, en potenut huonoa omatuntoa, jos lähdin vähän pidemmälle kävelylle, kun artikkelien kertailu onnistui samalla kuulokkeiden kautta. Lisäksi pieni tietoisku: ennen kuin voit opettaa asian toiselle, niin on itse osattava kyseinen asia. Joten omaksu yksi asia, sulje kirja ja puhu, älä tee sitä vain päässäsi, koska ajatukset konkretisoituvat ihan uudella tavalla kun sen sanoo ääneen. Kannattaa tsekkailla myös FB-ryhmiä, joissa saa vertaistukea ja apua kinkkisiin kohtiin!

Jätä viimeiselle viikolle aikaa "kirjoita kaikki mitä muistat"- taktiikalle. Tätä en ehtinyt tehdä ja harmittaa, mutta ymmärrän idean ja sen tarpeellisuuden. Lue ensin artikkeli läpi ajatuksella, sulje kirja ja kirjoita paperille kaikki, mitä muistat artikkelista. Kaikki. 

Löydä vuorokauden aika, jolloin olet tehokkaimmillasi ja opiskele silloin! Kohdallani: lue aamulla, lepää illalla. Toisilla se on, nuku aamulla lue yöllä - kuunnelkaa itseänne tässä asiassa. Mikään muu ei olisi maistunut aamulla niin ihanalta kuin tunti lisää unta. Orjallisesti heräsin aina kahdeksalta. En siksi, että ehtisin lukea päivät pitkät, vaan keskittyminen onnistui aamuisin paljon paremmin kuin iltaisin. Ajatus juoksi, en jäänyt jumittamaan ja sain jotain aikaiseksi. Mitä väsyneemmäksi tulin sitä lyhyempiä jaksoja jaksoin opiskella ja löysin itseni somettamasta. Illalla oli ihana katsoa hyvällä omatunnolla telkkaria, kun oli päivän jaksanut ahertaa.

Jätä aikaa liikunnalle, älä käytä sitä opiskeluun. Tein virheen ylioppilaskokeihin lukiessa. Korjasin virheeni pääsykoelukemisissa. Lisäsin lukusuunnitelmaan kohdan: liikunta. Jaksaminen oli aivan eriä tasoa liikunnan jälkeen, varsinkin, kun ulkona kevät teki tuloaan. Niin fyysinen kuin henkinenkin hyvinvointi oli aivan eri luokkaa kuin ylppäreihin lukiessa.

Sometauko. Ei absoluutinen, vaan periaate, että lukiessa puhelin kauas pois. Syntini oli, eteenkin iltaisin, että luin minuutin, jonka jälkeen sometin viisi minuuttia. Sitten luin minuutin. Sometin viisi. Ei vain luonnistunut. Itku kurkussa (ei nyt ehkä ihan) kirjauduin aina iltaisin someista ulos ja kirjauduin sisään päivällä ruokapaussilla, ja taas jatkaessani lukemista kirjauduin ulos. Kirjautukaa tosiaan ulos, Pelkkä päätös, että tänään some poissa ei pidä, jos olet tottunut sitä selailemaan - sinne eksyy aina vahingossa.

Osallistu valmennuskurssille. Kirjan nimi on ollut viimeiset kymmenen vuotta "Samalta viivalta". Kurjaa kyllä, tässäkin toiset saavat etumatkaa osallistumalla toisinaan kalleillekin valmennuskursseille. Sivuttaen taloudelliset kiemurat, kannatan ehdottomasti! Artikkelit eivät ole aina helppolukuisia millään tapaa, ja minua, lukihäiriöistä, helpotti tajuttomasti, kun sain kysyä ongelmakohtia valmennuskurssin opettajalta. Myös Facebookista irtoaa uskomaton määrä vertaistukea erilaisten ryhmien muodossa, joten kannattaa tsekkailla senkin tarjonta!

MITÄ PITÄÄ OSATA JA MITÄ EI?

VAKAVA-kokeen jälkeen voin neuvoa, että opetelkaa aineistot ulkoa. Inhimillisempi ohje kuitenkin kuuluu, että keskity olennaiseen. Sulkeiden sisällöt eivät ehkä ole siitä tärkeimmästä päästä, kun taas teoriat ja käsitteet ovat. Itse opetttelin henkilöt muistipelin avulla hyvin ulkoa, mutta jätin vuosilukujen pänttäämisen sivuun. Vuosiluvuista oli tehtävä, henkilöistä ei niinkään. Ikinä ei voi tietää, miten juonikkaita kokeen tekijät ovat olleet. 

Opettele...
...teoriat ja niiden kehittelijät (akateemisen tai perinteisen muistipelin avulla oppii mainiosti)
...taulukot ja niiden keskeisimmät tulokset (ei välttämättä pilkulleen, mutta suurin piirtein, 55,5% vs. noin puolet. Keskeisimmät tulokset on ilmoitettu leipätekstissä, joten ne on hyvä osata!)
...tutkimuksen pääkohdat (keitä tutkittiin, mitkä olivat hypoteesit, oliko tutkimus onnistunut jne.)
...artikkelin kirjoittajien nimet (kokeessa voi olla esim. Onko väite henkilön X artikkelin mukaan oikein? Sen perusteella on osattava yhdistää kirjoittaja ja artikkeli)
...tutkimuksessa mainitun aiemman tutkimuksen tulokset ja yhteys uuteen tutkimukseen. Mitä uutta tietoa saatiin?

En suosittele...
...vuosilukujen pänttäystä 
...sulkeiden sisällä olevien asioiden opiskelua (lähdeviittaukset ja vuosiluvut siis), never!
...opettelemaan pakolla tarkkoja numeroita, sillä jäävät pikkuhiljaa itsestään päähän
...vertailemaan omia työtunteja jonkun toisen. Opimme niin eri tavoilla ja eri ajoissa. Toiset oppivat yhdellä lukukerralla, toiset kymmenellä. Minä tein hommia kuutisen tuntia päivässä, ystäväni luki päivässä ehkä kaksi. Molemmat pääsimme sisään.

OPIN KANTAPÄÄN KAUTTA (OTTAKAA OPIKSENNE)
  • Kokeessa ei saa olla viivotinta, ja ainakin itse tipahdan riviltä helposti. Heti ensimmäiseksi kokeen alettua repäisin takasivusta pienen palasen irti, jota pystyin käytää viivotinta, joka pyydettiin laittamaan laukkuun kokeen alkaessa.
  • Jos koe on luentosalissa ja saatte mahdollisuuden valita itse paikkanne, menkää istumaan mahdollisimman keskelle, jotta teidän ei tarvitse nousta päästämään nopeempia kokeentekijöitä ohi. 
  • Pitäkää day offeja, tehkää jotain ihan muuta ja unohtakaa VAKAVA ja iloitkaa elämästä ja keväästä. 
  • Antakaa itsellenne armoa. Jos ette yllä päivän tavoitteeseen, niin se on ihan ok. Kaikkina päivinä ei jaksa eikä pysty. Minä ajattelin, että jokaisena päivänä pitää jaksaa ja pystyä. Mihin se johti? Olin henkisesti aivan rikki. Älkää rikkoko itseänne, olkaa kilttejä. 
  • Kuten sanoin jo, älkää tehkö alleviivauksia.

Uskokaa itseenne. Uskokaa siihen mitä teette. Sisäänpääsy prosentit ovat pieniä, mutta sinä voit silti olla yksi sisäänpäässeistä! She believed. She could. So she did!

Pistäkää ihmeessä kysymyksiä kommentteihin!

-a

26. maaliskuuta 2017

Jos hymyilet tänään, sulla on syy olla huomenna

Teippasin sänkyni vierelle lapun, jossa on teksti: "Jos hymyilet tänään, sulla on syy olla huomenna." Ei niinkään siksi, ettenkö kokisi huomisia merkityksellisinä, vaan ennemminkin halusin oppia löytämään jokaisesta päivästä jotain hyvää. Jos tässä päivässä oli jotain hyvää, niin on oltava myöskin huomenna. On vain osattava nähdä se hyvä. Nostaa katse maasta ja elää juuri tässä hetkessä.


Iltaisin katson tuota tekstiä ja nimeän yhden hetken päivästä, jolloin hymyilin. Iso tai pieni hymy isosta tai pienestä asiasta. Sillä ei ole väliä. Kun muistan hymyilleeni, voin todeta, etten ole elänyt turhaan ja että huomisellakin päivällä on tarjota minulle edes pieni pilkahdus aurinkoa. Jotain, mitä varten jaksan nostaa pääni tyynystä. 

Tänään vuodatin ensimmäistä kertaa spontaanit onnenkyyneleet. Olin käpertyneenä filtin sisälle, herkuttelin ensimmäisiä kertoja viikkoihin, ja löysin Spotifystä Jorausiskelmä-listan. Ensin aloin nauraa. Vain koska minulla oli niin hyvä olla. Hymyilin pitkään yksikseni ja mietin, että vau. Olin onnellinen. Samalla, kun kirjoitin viestiin, että hymyilen leveemmin ku pitkään aikaan, taustalla soi me ollaan sankareita kaikki kun oikein silmiin katsotaan me ollaan sankareita ihan jokainen. Sitten nauru muttui itkuksi nopeammin kuin Jeesus muutti veden viiniksi. Kyyneleet valuivat pitkin poskiani ja minä nauroin. Vilkaisin seinään teipattua lappua. 

Jos tämä on merkki siitä, että olen ehkä kenties oppinut elämään hetkessä ja huomaamaan vaikeiden ja raskaiden asioiden lomassa valopilkut, en halua menettää tätä taitoa ikinä. Haluan hymyillä ja nauraa ollessani onnellinen, onnenkyyneleetkin ovat tervetulleita. Vielä sitä enemmän tahdon huomata nämä pienenpienet onnenhetket silloin, kun olen onnellinen. Niitä hetkiä ei ole koskaan liikaa. 

-a

15. tammikuuta 2017

Suru joskus kiinni saa ja vie mukanaan

Seitsemännellä luokalla räpiköidessämme metsässä liikuntatunnilla suunnistuspartnerini kysyi minulta ohimennen, että olenko koskaan ajatellut haluavani kuolla. Hetken räpyttelin silmiäni hämmennyksestä ja ihmettelin moista kysymystä. Partnerini sai kieltävän vastauksen kysymykseensä. Ajatus omasta kuolemasta saatikan sen haluamisesta tuntui vielä tuolloin niin kaukaiselta. Kahden vuoden päästä tuosta se oli jokapäiväistä elämää. 


Masennus hiipi hiljaa luokseni enkä edes huomannut muutosta itsessäni. En tajunnut huolestua, vaikka itkin iltaisin yhä useammin. Kaikillahan on silloin tällöin huonoja päiviä, vaikeita aikoja. Vasta kun löysin itseni kahdeksasluokkalaisena liikuntasalin vessan lattialta itkemästä, tajusin, ettei kaiken ehkä pitäisi tuntua näin raskaalta. Viikon päästä tuosta astuin terveydenhoitajan huoneeseen ja purskahdin itkuun. Kyyneleiden seasta sain sanottua vain, etten kestä enää. Sain ajan psykologille. Sain apua.


Silti. Elämä kulki alamäkeä yhä vain alemmas. Olin lopen uupunut. Iltaisin itkin itseni uneen toivoen, etten heräisi enää seuraavana aamuna. Aamulla revin itseni sängystä silmät viime illan itkuista turvonneina. Pelkäsin kohdata uuden päivän ja ennen kaikkea oman oloni. En iloinnut enää mistään. En nauranut lähes ollenkaan. En ollut missään vaiheessa aikeissa tappaa itseäni, mutta tahdoin tuskan loppuvan. Itsemurha tuntui lohduttavalta, ja ainoalta, vaihtoehdolta, jotta ei enää sattuisi. Suoriuduin päivästä, viikosta ja kuukaudesta seuraavaan. En nähnyt valoa tunnelin päässä, vaikka kaikki vakuuttelivat minun sen vielä löytävän. Pelottavinta oli voida niin huonosti, ajatella niin pelottavia asioita ja samalla olla niin kykenemätön tekemään asialle yhtään mitään. Todellisuus oli kutakuinkin tätä päivästä toiseen kolmen vuoden ajan. Pelkoa, ahdistusta ja voimattomuutta. Se oli kuitenkin minun elämääni, joten en ajattele, että todellisuuteni olisi ollut vääränlainen. Se oli vain erilainen. Olin rikki.


Miksi masennuin? En tiedä. Nyt vanhana ja viisaana uskon siihen vaikuttaneen riitaisen kotiympäristön ja horjuvan isä-tytärsuhteen lisäksi esimerkiksi silloinen ikävaiheeni ja oma persoonallisuuteni. Kannan huolta toisista enemmän kuin itsestäni, havainnoin ympäristöä tarkasti ja ajattelen paljon asioita. Tähän päälle ongelmallinen arki kotona. Ihmettelisin, jos en olisi masentunut, sillä kaikki ainekset siihen olivat kasassa. Minä kannoin huolta vanhemmistani ja siskoistani, reagoin herkästi kireään ilmapiiriin ja kävin tapahtumia uudelleen ja uudelleen läpi pääni sisällä. Sitten taisin jumittua. Jouduin kierteeseen, josta en enää löytänyt tietä ulos. Ajatukset olivat aina yhä pelottavempia. En enää arvostanut itseäni. ja syytin kaikesta vain ja ainoastaan itseäni. Yritin olla liima ja pitää kotia kasassa, mutta samalla minä murenin.


Minä puhuin. Puhuin. Ja puhuin. Aluksi oli vaikeaa kertoa täysin tuntemattomalle aikuiselle kipeistä asioista. Yritin säästellä kuutelijoitni murheilta pimitin tietoa ja esitin pirteää, mutta ajan kuluessa ymmärsin, etten saa apua, jos jatkan näin. Valitsin yhden kuuntelijoista, jolle kerroin kaiken. Se oli helvetin vaikeeta, mutta kaiken sen itkemisen arvoista. Lopulta jankkasin samoja asioita läpi niin kauan, kunnes ymmärsin, että niistä puhuminen ei enää sattunut samalla tavalla. Yhtä ainoaa asiaa kadun. Suojelin perhettäni liikaa. Minun olisi pitänyt olla rehellinen silläkin uhalla, että psykologini olisi joutunut tekemään lastensuojeluilmoituksen. En ikinä koskaan kertonut kenellekään kaikkea. 


Monien hoitokokeilujen jälkeen sain lääkkeet mukaan matkaani yhdeksännen luokan kevättalvella. Loppupeleissä en tiedä suhtauduinko enemmän negatiivisesti lääkkeisiin vaiko niiden määrääjään, jonka mukaan minulla ei ollut mitään oikeutta olla masentunut. Lääkkeet kuitenkin auttoivat, vaikka en uskonut niihin sen enempää kuin parantumiseenikaan. Huomasin lääkkeiden vaikutuksen vasta, kun eräs kuuntelijoistani totesi tyytyväisenä kesken keskustelun, että huomaanko hymyileväni ilman mitään syytä. Olin hetken hiljaa ja totesin myöntävästi, että ehkä ne lääkkeet sittenkin auttoivat. Sain otteen elämästäni ja opin taas nauramaan. Seuraava vuosi starttasi ilman lääkitystä.


Tärkein lääke parantumiseeni oli kuitenkin suurensuuri unelma, jonka avulla sain uskon tulevaisuuteen ja itseni takaisin. Ajatukset siirtyivät menneisyyden traumoista kohti tulevaisuutta. Kuljin määrätietoisesti kohti unelmaani, ja löysin itseni 17-vuotiaana Tukhlmasta au pairin pestistä. Pääsin hetkeksi pakoon kaikkea sitä, mitä olisin halunnut päästä pakoon viimeiset vuodet. Nyt olin kuitenkin päässyt kierteestä pois, ja sain tilaa käsitellä asioita. Seikkaillessani ympäri Tukholmaa tunsin pitkästä kertaa eläväni. Ymmärsin olevani arvokas, ja ennen kaikkea, hengissä. Olin löytänyt tieni tunnelista ulos.


Olen käynyt kurkistamassa, miltä tuntuu olla kiinni pohjamudissa. Olen päässyt sieltä ylös. Vaikka tie sinne ja takaisin ei ollut niistä ruusuisimmista teistä, joita olen kulkenut, en muuttaisi mitään. Tuo matka opetti minulle enemmän kuin kukaan voi koskaan opettaa - vaikkakin kaikki tuli opittua vaikeimman kautta. Minusta tuli vahva. Oikeastaan olin vahva jo siitä hetkestä lähiten, kun tajusin liikuntasalin lattialla itkiessäni, etten voi hyvin. Uskalsin myöntää itselleni tarvitsevani apua - hain sitä ja sain. Tuon matkan aikana opin tuntemaan itseni paremmin - kuka olen ja mitä haluan elämältäni - mutta vasta sen jälkeen kun elin vuosia etsien itseäni. Masennus on edelleen osa minua ja tulee olemaan elämäni loppun saakka. Olen oppinut rakastamaan myös sitä kipua, joka oli matkassani mukana kolme vuotta. Ilman sitä kipua, en olisi juuri minä. Masennus on arvokas osa omaa historiaani, halusin sitä tai en. 


-a